Edelleen itku kurkussa, mutta nyt sentään perillä

Täällä sitä nyt ollaan, uudessa kodissa. Matka oli uuvuttava, eikä vähiten siksi, että oon itkenyt koko päivän. Se yhdistettynä valtavaan väsymykseen, uuteen ympäristöön sekä vieraaseen kieleen ja kulttuuriin on ollut raskasta. Heti kun pääsin tänne kämpille oli pakko nukkua pari tuntia, ja elämä näytti onneksi heti vähän valoisammalta.

Silti itkettyä on tosiaan tullut hurjana. Ikävästä, lähinnä. Muutos tiiviistä yhdessäasumisesta parintuhannen kilometrin välimatkaan on tuntuva, enkä tällaisena muutenkin herkästi itkevänä ihmisenä sitten oo muuta tehnytkään kuin vollottanut ikävää. Onneksi on enää vain 39 päivää, kun mun poikaystävän kanssa nähdään taas.

Huomenna menen klo 9 ilmoittautumaan yliopistolle. Kuuleman mukaan siellä odottelee 400 vaihtaria, joiden ilmoittautumisia hoitaa kolme virkailijaa. Sitä odotellessa...