Testissä Pacificon brunssi

Päätettiin jo etukäteen käydä Helsingin-reissun sunnuntaipäivänä brunssilla, sillä sellaiselle ei täällä Jyväskylässä noin vain pääsekään (paitsi sain kuulla, että Toivolan Vanhan Pihan Kahvila Muisto tarjoilee brunssia sunnuntaisin, mahtavaa!). Pacifico valikoitui paikaksi kohtuullisen hinnan, hyvän sijainnin sekä mainostettujen kasvisvaihtoehtojen ansiosta.

Päästiin paikalle vähän klo 11 jälkeen, ja paikalla oli silloin jo jonoa. Istumaan mahtui kuitenkin hyvin ja oman pienen pöydän löysi kuitenkin helposti - varsinaisesti paikka pamahti täyteen puolenpäivän jälkeen. Kannattaa siis ehkä yrittää saapua paikalle heti brunssin alkaessa klo 11, koska myös pöytien välissä kulkeminen oli silloin helpompaa. Pacificon brunssi on tarjolla klo 15 saakka.

Hinta ilman juomaa oli 14,90e, mikä on mun mielestä todella kohtuullinen siihen nähden, miten mekin ruokaa vatsaan lapottiin. Tarjolla oli vähän meksikolaistyyppistä safkaa, mutta myös esimerkiksi pasta-rucola-mozzarella-salaattia, paria eri tonnikala- ja perunasalaattia, nakkeja ja lihapullia sekä nachoja. Ruokaa oli ihana lappaa lautaselle, sillä kaikki oli tosi herkullisen näköistä! Erityismaininnan saa esimerkiksi marinoidut kesäkurpitsaviipaleet fetalla.

Kunnon ruokien lisäksi tarjolla oli niin paahto- kuin ruisleipääkin sekä sämpylöitä ja niille kaikkea marmeladista nutellaan ja kasviksista perus juuston ja leikkeleen kautta erilaisiin tahnoihin. Ne levitetahnat näyttivät tosi hyviltä, mutta koska niissä vain yhdessä luki mitä niissä on (se tais olla jotain lohijuttua), en uskaltanut niitä maistella. Sitten vielä jogurttia ja mysliä ja marjoja ja tuoretta ananasta ja juomaksi niin appelsiinimehua, superhyvää sitruunalimpparia kuin kahviakin. Jälkkäriksi sai jätskiä, kastikkeita ja strösseleitä sekä omenakaurapaistosta! Nyt vasta itekin tajuan miten naurettavan paljon siellä oli kaikkea.

Ruoka oli todella hyvää, ja sen takia sitä sitten syötiinkin niin paljon että tuli melkein paha olo... Tyyliin vyöryttiin pois sieltä. Makuja oli monipuolisesti niin lempeistä salaateista tulisempiin juttuihinkin. Erityismaininnan saa superhyvä sitruunalimppari! Se ei ollut lainkaan liian kirpsakkaa, vaikka sellaisestakin tykkään. Kasvis- ja sekasyöjille ruokaa on hyvin, mutta vegaania ei Pacificon brunssi palvele - siitä vähän miinusta. Monissa salaateissa oli jotain majoneesia (liekö vegaanista, en tiedä) tai juustoa. Kahviin sai kyllä soijamaitoa, mikä oli kiva, koska muuten oisin joutunut juomaan kahvin mustana.

Yhteenvetona Pacificon brunssista: jos sopii sun ruokavalioon, kantsii tsekata, suosittelen!

Parasta nyt: Bonobo ja Soul Valpio Band

Hei hei ja terkkuja Helsingistä! Tultiin parin vuorokauden visiitille etelään, koska huomenna on Bonobon loppuunmyyty keikka Tavastialla. Mitään sen tarkempia suunnitelmia meillä ei oo: huomenna meinattiin nautiskella brunssista ja siinä kaikki. Ehkä ajellaan ratikoilla eestaas ja katellaan maisemia!

Bonobo on mulle melkoisen uusi tuttavuus. Oikeastaan koko tutustuminen meni niin, että kun keikan liput viime lokakuussa tuli myyntiin, mun poikakaveri oli mulle sellai "Bonobo on hyvä, mennääks kattoon". Koska tälle viikonlopulle oli sattumassa ystävänpäivä ja meidän kuukausipäivä, aateltiin tehdä samalla lyhyt vapaa-ajan reissu Helsinkiin. Kuunneltiin silloin Bonoboa hetki ja totesin että "joo mennään vaan". Huomenna se siis koittaa!

Ootan sitä, kun voi fiilistellä silmät kii musiikkia, sillä Bonobo on niin eteeristä. Ihanaa toisaalta, kun ei oo sellanen krebakeikka että on hirvee hiki ja hengästyttää ja muuta (hyi oon aikuisen kuuloinen). Kuunnelkaa ite!

Toinen juttu mistä mun pitää hehkuttaa on Soul Valpio Band, joka julkaisi eilen uudelta, toukokuussa julkaistavalta Tyydyty-albumilta biisin Lapsettaa. Soul Valpio aiheuttaa mulle kunnollisia fanityttökohtauksia enkä vaan saa tarpeekseni tosta musiikista! Korvista valuu siirappia ja pakahdun siihen miten taitavaa soundia Soul Valpio Band saa aikaiseksi.

Mulla on ollut mahdollisuus nähdä ryhmä muistaakseni kaks kertaa livenä: JKL All Stars -bileissä syyskuussa 2012 ja Canvas Festival -festareilla elokuussa 2013. Janoan lisää! Harmi, että oon uuden levyn julkaisun aikaan just Saksassa, sillä jorasin niin kovasti Canvas Festivaleilla keikan eturivissä ettei sitä vissiin voinut olla lavalle asti huomaamatta... Soul Valpio bändeineen saa mut jatkuvasti hyvälle tuulelle ja se on musta musassa myös tärkeää. Voisin kuunnella tätä loputtomiin!

Saksalaisen tehokkuuden malliesimerkki

Mun opiskelukavereista kaikki muut tänä keväänä vaihtoon lähtevät on jo ehtineet reissata kohteisiinsa ympäri Eurooppaa ja mulla vaan matkakuume kasvaa, kun luen niiden vaihtoblogeja (linkkejä sivupalkissa!). Toisaalta haluaisin vaan jäädä Suomeen. Jänskättää!

Kun olin saanut vahvistuksen Jyväskylästä, että pääsen Leipzigiin, mun oli vielä haettava sinne. Netissä täytettiin ihan kelpo lomake, johon annettiin muun muassa omat tiedot sekä tiedot koulutuksesta ja kielitaidosta. Lomake lähetettiin sähköisesti Saksaan, mutta nyt alkaa se hauska tarina: tarina saksalaisesta tehokkuudesta.

Sen lisäksi, että lomake pistettiin netitse Saksaan, mun piti printata sama paperi. Lomakkeeseen piti liittää oma naamakuva, jota ei - tietenkään - voinut tehdä sähköisesti, vaan printtasin sitten erikseen kuvan itsestäni jonka liimasin hakemukseen. Papereihin piti hakea laitoksen amanuenssilta leimat ja allekirjoitukset ja niiden lisäksi mukaan piti laittaa kopio kielitodistuksesta. Hakemuksen deadline oli 15. tammikuuta, mutta mun paperit lähti matkaan jo joulukuussa

Oon ite tehnyt lukiossa Das Deut­sche Sprach­di­plom der Kul­tus­mi­nis­ter­kon­fe­renz -kielikokeen, jossa testattiin mun kuullun- ja luetunymmärtämistä sekä kirjallista ja suullista tuottamista. Jos lukiossa on mahdollista tehdä toi koe, niin suosittelen! Myöhemmin sen tekeminen kai maksaa, mutta mää sain sen veloituksetta tehtyä. Ton kokeen läpäisee kyllä vain pieni osa, ja se on oikeesti aika haastava. Se kuitenkin osoittaa, että osaan saksaa riittävästi opiskellakseni korkeakoulussa - se ihan lukee paperissa. Kopio tuosta todistuksesta riitti Leipzigin yliopistolle, muuten ois tarvinnut ruveta tekemään täällä kielikoetta ja liittää todistus siitä hakemukseen.

Leipzigista tuli loppiaisena mailia sellai "moikka, sun paperit on kunnossa, laitamme sulle lisätietoja kuun lopussa postitse". Dudes hei, postitse. No, oottelin sitten tammikuun vikalle viikolle kunnes mulle kolahti pienestä postiluukusta pikkuruinen kirje Leipzigin yliopiston logolla. Mukana oli todistus mun opiskeluoikeudesta Leipzigissa, kampuskartta sekä kirje, jossa oli kahden rivin mittaisia linkkejä. Kamoon! Just eilen naputtelin niitä selaimen osoiteriville ja tunsin itteni tosi typeräksi kun lyöntivirheiden takia tuli koko ajan erroria. Tietty oli kiva saada postia, mutta noikin ois voinut laittaa pdf-liitteinä sähköpostissa...

Asiat yliopiston kanssa on nyt siis okei. Mun täytyy ilmoittautua yliopistolla 31.3.-1.4. käymällä niiden toimistossa tiettyjen kellonaikojen sisällä. Mukana täytyy olla voimassaoleva passi, kaksi passikuvaa, opiskelutodistus (jonka ne laittoi mulle postissa Leipzigista, että otan sen mukaan kun lähden Leipzigiin...) sekä EU:n sairasvakuutuskortti tai todistus, että mulla on sairasvakuutus jossain yhtiössä. Kartasta oon jo katellut, missä päin yliopiston rakennuksia kaupungissa on. Huuhuu, en voi oikein uskoo tätä todeksi!

Millaista on hakea puheviestinnälle?

Opiskelen toista vuotta Jyväskylän yliopistossa puheviestintää, jos se ei tähän mennessä oo vielä käynyt selväksi. Puheviestintä ei juuri kerro kellekään ensikuulemalta mitään, ja oon tottunut selittelemään jatkuvasti mitä opiskelen ja mikä musta tulee isona. Jos mietit puheviestinnälle hakemista, kannattaa jatkaa lukemista. Kerin vähän taaksepäin ja kerron ihan ensimmäiseksi miten meille haetaan.

Pääsin puheviestinnälle kesällä 2011, mutta lykkäsin aloittamista vuodella. Kun tein yhteishakua, hain ajatuksella "haluaisin tehdä toimittajan töitä tai muuta semmosta viestintäjuttua". Puheviestintä taisi olla mun toinen tai kolmas hakukohde, muuten hain muun muassa journalistiikkaa tänne Jyväskylään ja tiedotusoppia Tampereelle.

Puheviestinnän pääsykokeisiin ei pääse kaikki, vaan sinne päässeille tulee kirje siinä toukokuun vikoina päivinä. Pääsykokeisiin pääsee taustapisteillä, jotka lasketaan ylioppilaskokeiden tuloksista. Mun aikaan yhden lisäpisteen sai myös, jos oli suorittanut lukiossa puheviestinnän loppukokeen (ryhmäkeskustelu ja puhe). Pääsykoekutsussa on ennakkotehtävä, eli viiden minuutin puhe annetusta aiheesta ja puhe tiivistettynä paperille tiettyyn merkkimäärään. Vuonna 2011 meidän piti kertoa siitä, miten hyödyntäisimme puheviestinnän maisterin osaamistamme työyhteisössä.

Pääsykoekutsussa lukee myös koepäivä. Muistan kun tein edellisenä iltana ennakkotehtävää sellai "lollol mitäköhän tästä tulee" ja sellaiselta se tuntui kun pääsin koepaikalle. Muut oli sellai "lainasin sitä ja sitä puheviestinnän kirjallisuutta" ja mulla oli lähteenä vaan yliopiston omat sivut... Meidät kootiin yhteen ja kerrottiin, milloin oma valmistautumisaika alkaisi ja moneltako itse koe olisi. Meidän piti tulla siis odotustilaan viimeistään tiettyyn omaan aikaan, josta siirryttiin aikanaan koetilanteeseen.

Mun pääsykoetehtävä oli kaikkee muuta kuin puheviestintää. Selitin miten toimisin organisaatioissa ja olisin toimittaja, eli puhuin viisi minuuttia käytännössä muita meidän laitoksen aineita eli yhteisöviestintää ja journalistiikkaa. Puhe pidettiin siis kahdelle puheviestinnän opettajalle tai tutkijalle ja ojennettiin samalla oma tiivistelmä. Puheen jälkeen oli haastattelu, jossa mitattiin motivaatiota ja esiintymistaitoja. Multa kysytiin muun muassa mikä mua kiinnosti ja ei kiinnostanut opetussuunnitelmassa (kannattaa siis lukea se hyvin toisin kuin mää tein!) sekä mitä teen jos en pääse puheviestinnälle nyt sisään. Toinen haastattelijoista on yleensä "se hyvä" ja toinen "se paha", eli toinen hiillostaa enemmän. Mää en ite muista tällaista, mutta kaikilla muilla on ollut tällaisia kokemuksia.

En päässyt kertaheitolla sisälle, vaan sain ensin hylkykirjeen. Olin sellaiseen varautunutkin, sillä mulla oli oman alan määräaikainen duunipaikka tiedossa vuodeksi. Silti vähän itketti. Myöhemmin mulle tuli taas kirje yliopistolta ja mietin että mitäs ihmettä te nyt hierotte sitä hylsyä mun naamaan. Kävikin niin, että pääsin viidenneltä varasijalta sisään! Otin ilman muuta paikan vastaan ja soitin yliopistolle kysyäkseni mun pääsykoepisteitä. Maksimipistemäärä oli 100 pistettä, josta ennakkotehtävän osuus oli 30. Ite sain siitä 16... Puolestaan motivaatio ja esiintymistaidot pelasti mut, sillä niistä nappasin pisteitä ihan huolella. Tarkempia pisteitä en muista. Sisään jengiä otetaan yleensä vuosittain joku 15-20 henkeä, eli pienellä ryhmäkoolla mennään.

Itse opiskelusta mulla on niin paljon kerrottavaa, että taidan kertoa siitä vielä erikseen. Puheviestinnälle hakeminen on jännää, mutta hei - eipä oo muuten ulkolukua! Haastattelussa mitataan sopivuutta alalle kyllä aika hyvin. Ihan pystymetsästä ei siis meillekään pääse - ollaan Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan vaikeimpia aineita päästä sisään. Lisää hakemisesta voi lukea yliopiston sivuilta.

Ajatuksia ja mun tarina kasvissyönnistä

Oon tilasto_kyttääjä_nainen ja huomasin että mun blogiin on päädytty hakusanoilla vegaani ja kasvisruoka. Se onkin ihan oikein, sillä oon vegaanipainotteinen kasvissyöjä, joka tykkää laittaa ruokaa ja kokeilla uusia juttuja. Aion jakaa hyviä reseptejä eteenpäin (oon myös nolottavan paatunut ruokakuvaaja) - viime aikoina ruoanlaitto on vaan ollut sitä "mitäköhän tuolta kaapista löytys" -tyyppistä iltakasin jälkeen kun tulee töistä.

Oon syönyt kasvispainotteisesti muistaakseni vuodesta 2005, eli oon ollut melkein 13 kun siirryin esimerkiksi koulussa syömään kasvisruokaa. Ajatus siitä, että mun ruokani on ollut joskus ihan yhtä elävä kuin minä ja sillä on ollut yhtä lailla tunteita kuin mulla, oli puistattava. Viimeistä liharuokaani en muista, sillä viimeiset vuodet ennen täyttä lihasta kieltäytymistä saatoin syödä lihaa esimerkiksi sukulaisilla vieraillessa. Nyt oon kuitenkin jo monta vuotta syönyt vain kasvissafkaa ja suku ynnä muu jengi tietää sen.

Vegaanipainotuksen otin ruokavalioon joskus keväällä tai kesällä 2012. Olin helmikuussa muuttanut omaan asuntoon ja korvannut esimerkiksi kerman ja maidon kasviperäisillä tuotteilla. Mietin, miksen voisi jättää pois viimeistä eläinperäistä linnaketta mun ja vegaaniuden välillä eli juustoa leivän päältä. "Ihan hyvin voin", ajattelin, ja niin teinkin. Nykyisin syön juustoa jos sitä on esimerkiksi tarjolla ja ostan tyyliin kerran parissa kuussa kotiin. Raejuusto on mun heikkous... En oo siis ehdoton vegaani, mutta sillä painotuksella (en esim. käytä muita maitotuotteita) ja se tuntuu nyt hyvältä.

Mun kasvissyönnillä on taustallaan ennen muuta eettiset ja ilmastolliset syyt. En halua olla tukemassa eläimiä huonosti kohtelevaa tehotuotantoa ja samalla haluan pienentää mun hiilijalanjälkeäni. Vaikka tietty esimerkiksi luomulihaa on tarjolla, oon jo niin vahvasti kasvissyöjä ettei musta vaan enää saisi silläkään verukkeella lihansyöjää. Näiden vuosien aikana myös suhde lihaan on muuttunut, eikä sitä oikeasti tee ees mieli. Välillä tulee jopa huono olo kaupan lihatiskien välissä kun käyn muiden bratwurstien seasta hakemassa omat tofunakkini.

Perustan oman ruoanvalmistukseni aina jonkin proteiininlähteen ympärille: oli se seitan, tofu, soija, quorn, palkokasvit tai mikä ikinä. Iduista pidän etenkin ja viime aikoina oon opetellut seitanin tekoa. Soijasuikaleet oon oppinut maustamaan niin että niitä tekisi mieli napsia suoraan pannulta ennen kuin ne ehtii edes lautaselle asti. Tofu on ihanaa grillattuna - etenkin esimerkiksi oliivitofu, joka tossa kuvakollaasissa näkyykin. Mun mielestä erityisen tärkeää kasvisruoan valmistuksessa onkin huolehtia proteiininsaannista (eli purjo-porkkanapihvit ei vaan riitä) sekä maustamisesta. Ei kai ne soijasuikaleet miltään maistu jos ei niitä mausta! Ihan sama juttu jollain maustamattomalla broilerilla.

Uskonto ja ruoka on ihmisille hirveän läheisiä ja henkilökohtaisia asioita, ja ne usein herättääkin keskustelua - ajatelkaa vaikka Helsingin kaupunginvaltuustossa käytyä keskustelua koulujen kasvisruokapäivästä. Ruokaan liittyy aina suuria tunteita ja oma ruokavalio koetaan usein parhaana. Totta kai musta ihmisten kannattaisi vähentää lihansyöntiä tän maapallon kannalta, mutta en oikein usko pakon voimaan. Jos herne-maissi-paprika makaronilla on ainoo kasvisruoka johon on tutustunut, niin en ihmettele jos lihaton vaihtoehto ei nappaa. Kasvisruoka vaatii ehkä vähän enemmän vaivaa, mutta koko ajan vähemmän, kun vaihtoehdot lisääntyvät.

Voisin jaaritella kasvisruoasta vaikka kuinka, mutta olkoon tää tällainen avaus. Niitä reseptejä kyllä tulee jakoon, googlaan niitä itekin mielelläni ja haluun kuulla uusia ohjeita! Viime aikoina oon ollut sen sijaan ahkera leivänleipoja - meen nytkin laittamaan yhden ruisjauhopohjaisen peltileivän uuniin.